Jos olet Suomen Hoitolatukun asiakas niin kirjaudu sisään tästä.

LUOTTAMUS OMAAN OSAAMISEEN VIE PITKÄLLE

Oliko hoitoalan työ sinulle itsestäänselvyys?

Päätin jo yläkoulussa, että minusta tulee kosmetologi ja lähdin nuorena tyttönä pienestä maalaiskylästä Savonlinnaan opiskelemaan. Valmistumisen jälkeen 2006 olin hetken Lappeenrannassa kosmetologin töissä. Aloitin myös estenomin koulutuksen, mutta se ei silloin tuntunut omalta. Estenomin koulutukseen liittyy niin paljon teoriapohjaisia asioita maahantuonnista, lainsäädännöstä ja jakelusta. Koen, että tykkään enemmän käsillä tekemisestä ja asiakastyöstä, se on minun juttuni.

Muutin Helsinkiin ja olin töissä sekä pienemmissä hoitoloissa että myös isommissa kuten Kämp Spassa ja plastiikkakirurgisessa sairaalassa Siluetissa. Olen päässyt näkemään hoitoalaa tosi laajalti ja tämän vuoksi asiakaskunta on ollut vaihtelevaa ja erilaisista taustoista lähtöisin.
Näiden kokemusten kautta olen oppinut palvelemaan erilaisia asiakasryhmiä ja osaan lukea ihmisiä hyvin. Aistin jos joku haluaa olla hiljaa ja rentoutua tai jos joku kaipaa enemmänkin juttukaveria.

Kosmetologina en kuitenkaan osannut antaa asiakkaille syvempää tietoa jalkojen terveydestä ja siksi lähdin opiskelemaan lisää terveydenhoidon alaa. Lähihoitajan tutkinnon kautta jalkojenhoidon osaamisalalta sain tarpeeksi kaipaamaani tietoa jalkojen terveyteen liittyen. Sillä tiedolla on hirveästi merkitystä työssäni ja osaan palvella asiakasta terveydellisestä näkökulmasta. Nyt olen pystynyt tarjoamaan asiakkaille ratkaisun ongelmaan, esim. kiputiloihin. Myös ennaltaehkäisevä hoito on todella tärkeää, annan aina voimisteluohjeet ja neuvon kenkien valinnassa.

Miten rohkenit perustaa oman yrityksen pandemia-aikaan?

Olen haaveillut oman yrityksen perustamisesta ainakin 10 vuotta. Ajattelin, että kilpailu on kovaa ja että terveydellinen jalkojenhoito on se, millä voisi olla kysyntää. Vaikka nyt on ollut pandemia-aika, niin silti ajanvarauslistat ovat täyttyneet. Olen todella tyytyväinen, että perustin yrityksen vaikka se sattui hiukan haastavaan aikaan. Monet sanoivat, että nyt ei kannata korona-aikana lähteä yrittämään, mutta silti minulla oli itseluottavainen olo, että kyllä minä pärjään.

Yrityksen pyöritys onnistuu, kun on hyvä kirjanpitäjä ja on suunnitellut hoitorungot ja kaiken muunkin hyvin. Markkinointi on myös isossa roolissa, on Google- ja Facebook-mainontaa, FB ja Instagram tilit ja myös paikallislehdet.
Asiakaskunta on ollut nyt korona-aikana nuorempaa. Laajensinkin hoitomenuta niin, että minulta saa nyt myös kestolakkaukset ja sokeroinnit samalla – kertaheitolla jalat kuntoon.

Mikä on sinun vahvuutesi yrittäjänä?

Tietotaito ja asiakaskohtaaminen. Kun on hyvä tietopohja ja itsevarma olo, niin asiakkaat huomaavat sen ja voivat luottaa. Olen tyyppinä todella iloinen, helposti lähestyttävä ja vastaanottavainen ja siksi ihmisläheinen hoitotyö on ollut kyllä ihan minun juttuni. Moni asiakas tulee vain sen takia, että he viihtyvät, vaikkei jaloissa olisikaan mitään vikaa. Asiakkaat sanovat, että tämä on oikein mielenterapiaa, kun saa samalla keskustella ja nauraa yhdessä.

Entä mikä on haastavinta yrittäjyydessä?

Alkuvaiheessa Kanta -potilastietojärjestelmä tuotti hankaluuksia, sillä kirjaamiseen saisi menemään hirveästi aikaa.
Asiakashankinta on myös haastavaa uudelle yrittäjälle. Koronasta johtuen tilanne on hiukan epävarma ja odottava.

Mitkä hoidot ovat suosittuja tällä hetkellä?

Ihmiset kävelevät ja liikkuvat nyt enemmän kuin ennen ja hoitolaani se on tuonut paljon kipupotilaita, on mm. sisäänkasvaneita kynsiä ja kipeitä känsiä.

Entä mikä on sinulle itsellesi mieluisin hoito tehdä?

Tykkään koko repertuaarista! Olen itse saanut päättää hoitomenun ja se on minun näköiseni. Kun on välillä staattisempia hoitoja ja välillä esim. karvanpoistoa, niin työasennot vaihtelevat. Päivään tulee sopivasti liikettä, eikä ole yhtä samaa asentoa koko päivää. Palkitsevaa on myös se hetki, kun saan asiakkaan kivun pois ja hän on todella onnellinen.
Positiivinen yllätys on ollut, että puolet hoidoissa käyvistä on miehiä. Yksi mies sanoi, että kerrankin on sellainen paikka mihin kehtaa tulla. Hoitolan sisustus onkin valkoista ja klinikkamaista, joka tuo terveydenhoidollisen vaikutelman. Kun hoitotila on steriili ja siisti, niin se luo myös ammattimaisen kuvan.

Mitkä ovat sinun luottotyökalusi tai aineesi?

Mikromoottori, eli jalkapora on ihan tärkein, ilman sitä en pärjäisi. Myös hyvät leikkurit on perusjuttu. Loppujalkavoide on myös tärkeä ja sen pitää olla sellainen, jonka vaikutukseen itse uskon, silloin työn tekeminen on mielekästä.

Minulla on myös XCryo huippukylmälaite, jolla voin hoitaa erilaisia kehon kiputiloja. Sitä voi käyttää esim. plantaarifaskiitin hoitoon. Sillä paranee myös niskahartiajumit, maitohappojalat tai migreenit. Huippukylmälaitteella kudos viilennetään alle neljään asteeseen, jolloin saadaan aikaan thermoshokki. Sen jälkeen keho lähtee omin puolustusmekanismein korjaamaan kipukohtaa.

Kaipaatko alan tapahtumia kasvokkain vai oletko kuin kala vedessä verkkotapahtumissa ja koulutuksissa?

Kaipaan tapahtumia ja muiden ammattilaisten näkemistä. Olisi kiva nähdä kollegoita ympäri Suomea ja kuunnella muiden kokemuksia.

Mikä aihe kiinnostaa sinua juuri tällä hetkellä?

Miten jalkaterien virheasennot vaikuttavat vaikka selkään ja niskahartiaseutuun. Olisi kiva oppia sellaisia asioita, joilla pystyisi ohjaamaan asiakasta kokonaisvaltaisemmin.
Myös ihosairauksista olisi kiva tietää lisää. Toivoisin esim. itseopiskeluun ostettavaa kokonaisuutta, jossa esim. videoista voisi opiskella ja kertailla asioita. Sieltä voisi löytää aina jotain uutta.

Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi?

Ulkoilemalla sekä muistamalla maltin työajoissa niin, että perheelle jää aikaa.

Terveiset muille hoitoalan yrittäjille:

Olisi ihana tavata koronan jälkeen.
Pitäkää positiivinen ja hyvä mieli yllä. Tämä on todella tärkeä ala ja jalkahoitajia tarvitaan.

Facebook & Instagram

www.facebook.com/jalkaklinikkakristalli

www.instagram.com/jalkaklinikka_kristalli