Jos olet Suomen Hoitolatukun asiakas niin kirjaudu sisään tästä.

KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA KESTOPIGMENTOINNILLA

Miten sinä olet tullut alalle ja saanut oppisi?

Ensi kosketukseni pigmentointiin oli vuonna ’98 opiskellessani maskeerajaksi Make up maker -koulussa Helsingissä. Tuolloin opettajani teki minulle kulmat pistetekniikalla, ihastuin alaan heti. Maskeeraustyöt kuitenkin veivät alkuun huomioni ja aikani täysin. Mainoskuvausten ja tv-töiden lomassa kävin vuonna ’99 LCN -rakennekynsikoulutuksen ja pian löysin itseni myös LCN -pigmentointikoulutuksesta.

Kuinka kauan olet tehnyt kestopigmentointia?

Olen tehnyt kestopigmentointeja nyt yli 22 vuotta ja microblading -kulmia vuodesta 2017 lähtien.
Pigmentoinnin kouluttajana olen toiminut 12 vuotta, joista LCN -merkin alla lähes 10 vuotta ja Hoitolatukun tiimissä reilut kaksi vuotta. Koulutan myös microblading -kulmia.

Mitä kestopigmentointi on?

Kestopigmentoinnista käytetään ilmaisua ’kestävää kauneutta’ tai kestomeikki, jota se oikein tehtynä onkin. Kestopigmentoinnilla korostetaan ja kohotetaan asiakkaan ilmettä niin huulissa, silmissä kuin kulmissakin. Pigmentointi tehdään hoitoon suunnitellulla pigmentointikoneella, tarkoin valituilla neuloilla ja pigmentointiin tarkoitetuilla väripigmenteillä. Kestopigmentoinnin pysyvyyteen (1 -3 vuotta) vaikuttaa asiakkaan ikä, ihotyyppi, millä tekniikalla pigmentointi on tehty, kotihoito ja pigmentoitu ihoalue.

Mitä eroa on kestopigmentoinnilla ja microbladingilla?

Näiden kahden tekniikan erona kulmien käsittelyssä ehkä se näkyvin on tekotapa ja laite. Siinä missä kestopigmentointiin käytetään sähköistä konetta ja oikealle syvyydelle säädettyä neulaa, niin microblading tehdään kynämäisellä instrumentilla, johon on liitetty terävä neularivistö ja neulan syvyyttä iholle säätelee oman käden paino ts. tekniikan hallitseminen. Värit ovat usein samoja. Aloituskustannuksiltaan nämä tekotavat eroavat toisistaan melkoisesti.

Millaiset asiakkaat tulevat kestopigmentointiin?

Suurin osa asiakkaistani toivoo helpotusta arki ehostukseen, ikänäön tuomiin ongelmiin esim. silmien rajauksessa sekä ryhtiä kadonneisiin kulmiin tai huulten muotoihin. Urheilevat asiakkaani kiittelevät myös paljon pysyvistä, sotkeentumattomista rajauksista ja kulmista.
Ison avun saa päänahanpigmentoinnista (HFS) asiakkaat joilla hiukset ovat lähteneet tai harventuneet/ohentuneet.

Millaisia työvälineitä kestopigmentoinnissa käytetään?

Pigmentoinnissa laadukkaat neulat ja kone ovat ensisijaisen tärkeitä. Koneen tasainen, portaaton ja varma lyöntitiheys, sekä neulan säädettävyys ovat onnistuneen työn kannalta olennaisia asioita. Pigmenttirikkaat värisävyt ja hoitotuotteet kuuluvat samaiseen kategoriaan.

Mistä tunnistaa laadukkaat värit?

Aloittaessani 22 vuotta sitten pigmentointiuraani, oli värit sekoitettava monelta osin itse. Tänä päivänä värisävyt ovat tehty meille valmiiksi sekoitettuina ja ovat heti valmiita käyttöön. Värien sisällöstä ollaan tarkkoja ja niitä valvotaan viranomaisten taholta. Olen tästä onnellinen, sillä kannamme vastuuta asiakkaillemme tehdystä työstä ja siinä käytetyistä tuotteista. Laadukkaat värit ovat pigmenttirikkaita ja pysyvät iholla lähes muuttumattomina.

Onko kestopigmentointi kannattavaa tekijälle?

Kestopigmentoinnissa on erittäin hyvä kate. Toki täytyy muistaa, että teemme lähes pysyvää jälkeä asiakkaamme iholle, joten vastuu on valtava ja täten työmme on tarkkaa, rauhallista ja keskittynyttä. Rahankiilto silmissä ei kannata lähteä alalle, aito kiinnostus pigmentoinnissa vie työssä pitkälle. On ihana huomata itsessään pitkään alalla olleena, että asiakkaiden kiitos ja onnellisuus muuttuu maksuakin tärkeämmäksi.
Pigmentointi vaatii yleensä 2 käyntikertaa, 4-5 vkon väleillä. Ainekustannukset ovat n. 30 €/krt, riippuen toki pigmentoitavasta ihoalueesta (esim.HFS).

Minkä verran on alkuinvestointi aloittavalle tekijälle?

Kestopigmentointi on alkuinvestoinniltaan melko suuri, mutta asiakkaiden tyytyväisyys tuo tullessaan uusia asiakkaita. Kate on hyvä ja investointi on pian maksanut itsensä takaisin. Hyvään ja kestävään koneeseen kannatta sijoittaa, koneiden hinnat pyörivät 2100 € – 3800 € välissä + alv., riippuen koneiden käyttöominaisuuksista.

Millaista tai miten suosittua kestopigmentointi on maailmalla?

Pigmentoinnin suosio maailmalla on valtava ja kasvaa vain. Uusia tekniikoita ja värejä luodaan yhtenään. Jo pelkästään sosiaalinen media tuo nähtäville pigmentoinnin koko kirjon, niin hyvässä kuin huonossakin. On upeaa, että ala kehittyy ja vahvistuu.
Kauneusihanteet pigmentoinnissa ovat muuttuneet ja on tärkeää pysyä ajan hermolla, mutta kuitenkin näin pigmentoijan silmin mahdollisimman luonnollisella tavalla.
Kuvien muokkaus netissä on tätä päivää, mutta se menee usein pahasti yli. Koulutuksissa usein kehotankin tekijöitä pitäytymään luonnollisissa, hyvin valaistuissa kuvissa, jotka ovat aitoja. Asiakkaat arvostavat Suomessa aitoutta.

Minkä vinkin antaisit kosmetologille, joka haluaisi aloittaa kestopigmentointien tekemisen?

Jos olet tarkka ja hyvä kauneudenalan työssäsi, tekstistä heräsi mielenkiinto alaa kohtaan, ota rohkeasti ensimmäinen askel kohti uutta ja soita Hoitolatukkuun, tai suoraan minulle niin keskustellaan ja suunnitellaan.

Miia Somessa:

facebook.com/KaunisLady

https://www.instagram.com/kaunislady_ms/

Kysy kestopigmentoinnin koulutuksista lisää:

Miia Sieppi 040- 509 5099 / miiasieppi@gmail.com tai
Heidi Laiho 040- 486 1761 / koulutus@anne@anne@hoitolatukku.fi

Katso kestopigmentoinnin koulutukset täältä