Jos olet Suomen Hoitolatukun asiakas niin kirjaudu sisään tästä.

ELÄMÄNKOKEMUS ANTAA VARMUUTTA TEKEMISEEN

Kuvat: Lasse Eskola, Keski-Suomen Mediamies

Millainen sinun urapolkusi on ollut?

Olen 54 -vuotias ja olen tullut hoitoalalle monen mutkan kautta. Ensimmäisen isomman 25 vuoden työuran tein ihan toisella alalla, mutta siihenkin kyllä liittyi auttaminen ja ihmisten parissa työskentely.
Kasvoin lapsuuteni Jyväskylän maalaiskunnassa ”lakkitehtaan varjossa” ja kävin siellä koulun työharjoittelujaksoilla sekä kesätöissä. Tämän myötä pukuompelulinja oli selvää jatkumoa peruskoulun jälkeen. Lakkien ompelua kesti kuitenkin vain kolme vuotta kunnes huomasin, ettei liukuhihnatyö soveltunut sosiaalisen luonteeni kanssa yhteen. On aivan eri asia olla kesätöissä, kuin tehdäkin samaa työtä joka päivä kahdeksan tuntia. Niinpä päätin etsiä jotain muuta.
Pukuompelijan koulutus ja työ toi kuitenkin rakkauden käsillä tekemiseen ja visuaalisuuteen ja niitä voin edelleen toteuttaa harrastusten parissa.

90-luvun laman kynnyksellä menin koulutukseen, jossa sain tutustua eri aloihin. Sihteerin työ kiinnosti jo siinä vaiheessa ja kauppakoulukin kummitteli mielessä. Viimeinen harjoittelupaikkani oli Punaisella Ristillä ja sinne solahdin kuin kala veteen – itse järjestö oli niin mahtava. Heillä tarvittiin asiakaspalvelijaa ja sihteeriä ja mm. konekirjoitus oli jo silloin vahvuuteni. Tein harjoittelun loppuun SPR:llä, sitten minut palkattiin kesätyöntekijäksi ja saman vuoden lopulla v. 1990 sain vakituisen paikan. Näin tästä harjoittelusta muodostuikin 25 vuoden työsuhde, jonka ohessa opiskelin sihteerin tutkinnon.
Olen sanonut lapsillekin, että kaiken ei tarvitse olla niin valmiiksi suunniteltua, kyllä elämä aina tuo eteen tilaisuuksia ja vanha sanonta ”työ tekijäänsä opettaa” on edelleen ajankohtainen.

Tietotekniikan lisääntyessä järjestötyö muuttui, eikä asiakaskohtaamisia ollut enää samalla tavalla. Huomasin, että istuin kahdeksan tuntia näyttöpäätteen ääressä kohtaamatta asiakkaita. Mielessä rupesi pyörimään ajatus, että vieläkö tämän ikäisenä voisi tehdä jotain muuta ja mitä ihmettä se voisi olla. Eräs hoitoalalla oleva ystäväni ehdotti, että hae jalkahoitajaksi. ”No en todellakaan lähde hoitoalalle” – oli ensimmäinen kommenttini, mutta kuitenkin se ajatus jäi mieleeni itämään. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa jalkahoidossa ja samalla kyselin ammatin hyvistä ja huonoista puolista. Rupesin pikkuhiljaa ajattelemaan, että tässä voisi sittenkin olla jotain. Hain jalkahoitajakoulutukseen ja sain paikan, mutta ensimmäisellä kerralla vielä jänistin – Yrittäminenkin hiukan vielä arvelutti, kun oli tottunut vakaaseen työsuhteeseen. Lopulta rohkaistuin ja v. 2016 otin opintovapaata, opiskelin jalkahoitajaksi ja perustin yrityksen.
Seuraavana vuonna lähdin opiskelemaan monimuoto-opintoina lähihoitajan tutkintoa, jotta pääsisin Valviran rekisteriin ja voisin hakeutua Jyväskylän kaupungille palvelusetelituottajaksi ja saisin vapautuksen arvonlisäverosta.
Lähihoitajan opintojen aikana osasin imeä koulutuksesta kaiken tiedon jalkahoitajan näkökulmasta katsottuna. Ja pidin hyvänä, että alla oli jalkahoitajan tutkinto ja hiukan jo kokemusta hoitotyöstä, kaikenlaisia jalkoja kun oli ehtinyt tulla vastaan.

Kaiken lisäksi lähihoitaja on hyvä vara-ammatti.
Opiskelun puolessa välissä minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä reiluksi kuukaudeksi työharjoitteluun Nepaliin, Down lastenkotiin. Se oli upea kokemus ja se oli niitä hetkiä, jolloin ajattelin, että onneksi uskalsin hypätä tutusta ja turvallisesta – mitä kaikkea se elämä voikaan tuoda eteen.

Kaksi isoa juttua minulle on aina ollut, että saa tehdä töitä käsillä ja olla tekemisissä ihmisten kanssa – jalkahoitajan työssä nämä molemmat toteutuvat. Myös auttaminen on minulle tärkeää, tämän vuoksi pidän erityisesti työskentelystä eritysryhmien sekä vanhusten kanssa.
Työyhteisössäni on kolme hierojaa, fysioterapeutti sekä kultaseppä. Jokainen on oma itsenäinen yrittäjä ja on hienoa, että saman katon alla on paljon erilaista osaamista.

Mikä on sinun vahvuutesi yrittäjänä?

Asiakaspalvelu ja hyvät vuorovaikutustaidot. Vaikka teknisesti tekisi kaiken hyvin, mutta et osaa kohdata ihmistä, niin hän ei välttämättä tule enää uudestaan. Hyvästä palvelusta olen saanut palautetta myös asiakkailtani. Osaan toimia itsenäisesti ja pidän siitä, että langat ovat omissa käsissä. SPR:llä kaikki sanoivat, että ”Kysy Sarilta, hän tietää”. Myös elämänkokemus antaa vahvuutta ja varmuutta tekemiseen. Sihteerin työstä taloushallinnon osaaminen ja tietotekniset taidot ovat tietysti plussaa, teen itse mm. mainokset, lomakkeet ja laskutukset . Olen motivoitunut oppimaan uutta ja aika ajoin tulee olo, että ”en tiedä mitään”, mutta oikeastaanhan se on eteenpäin vievä tekijä. Asiakkaat myös arvostavat sitä, että myöntää, ettei osaa kaikkea ja että voi ohjata toiselle tekijälle. Tässä oman alan verkostot ovatkin iso vahvuus.

Entä mikä on haastavinta yrittäjyydessä?

Itsensä hinnoittelu ja oman työn arvostaminen on haastavaa ja se tuli esille jo opiskeluaikana SWOT analyysissä. Se liittyy ehkä myös siihen vahvaan auttamishaluun, että haluaa kaikilla asioiden olevan hyvin ja lähtee auttamaan vaikka ilman palkkaa. Olen yrittänyt ymmärtää, että hinnoittelu on oman työn arvostamista. Toinen on epävarmuuden sietäminen, varsinkin jos kalenteri näyttää tyhjältä – vaikka ainahan nuo kyllä ovat täyttyneet.
Korona taas on tuonut ihan oman haasteensa, kun aikaisemmin kolmasosa työstäni oli palvelutalokäyntejä ja nythän vanhusten taloihin ei ole päässyt. Tähän olen saanut tilalle onneksi enemmän työikäisiä asiakkaita mm. ePassin kautta. Se sai alkunsa siitä, kun eräs asiakkaani kysyi, että voiko minulle maksaa ePassilla ja lähdin heti selvittämään asiaa. ePassi on työnantajan antama etu, jonka voi käyttää mm. hyvinvointiin. Koronan aikana tehtiin myös uudet verkkosivut.

Mitkä hoidot ovat suosittuja tällä hetkellä?

Olen pitänyt hoidot aika simppeleinä – valikoimissani on eri pituiset perusjalkahoidot sekä kotikäynnit liikuntaesteisille.
Etenkin vanhusten ja erityisryhmien kanssa palvelu on hyvin yksilöllistä, ensin katsotaan mitä asiakas tarvitsee ja suunnitellaan sen mukaan. Kotikäynneistä on paljon kysyntää kun väestö ikääntyy.

Mitkä ovat sinun luottotyökalusi tai aineesi?

Jetspray vesipora, minulla on oltava ehdottomasti vesipora! On niin hienoa, että teillä Hoitolatukussa on panostettu huoltoon, on todella tärkeää etteivät omat työt seiso poran toimimattomuuden vuoksi. Sitten on tietenkin Footlogix kovettumasuihke, tahmaraspi ja DD-voide sekä Iloiset varpaat kantapäävoide, ilman niitä en lähde mihinkään. Tykkään siitä, että on simppelit tuotteet, jotka tunnen perinkotaisin ja joita osaan myydä. En halua pitää montaa erilaista purkkia varastossa, koska silloin niitä ei kaikkia tunne kunnolla.

Kaipaatko alan tapahtumia kasvokkain?

Kaipaan, olen niin sosiaalinen tyyppi ja esimerkiksi viimekertaiset Jalkahoitopäivät oli ihan huippupäivät. Toisaalta olen osallistunut kyllä kaikkiin verkkokoulutuksiin, koska ne ovat laadukkaita, säästävät rahaa ja aikaa. Että kyllä korona on jotain hyvääkin tuonut tullessaan.

Mikä aihe kiinnostaa sinua juuri tällä hetkellä?

Orteesien valmistaminen olisi seuraava intohimo, joka on myös todella tarpeellinen. Kävin Hoitolatukun syylähoidon koulutuksen, koagulointi laitteen haluaisin vielä hommata ja opetella kunnolla. Olen myös miettinyt kauneudenhoidollista puolta, vaikkei se ole ihan omaa kiinnostuksen kohdettani. Siten saisin tehtyä esim. paketin, jossa hoidan säärien karvanpoiston että teen jalkahoidon – jalat kerralla kuntoon. Tällaisia paketteja on jonkun verran kyselty.

Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi?

Pyrin pitämään kaksi vapaapäivää, mutta ainahan se ei toteudu kun on yrityksen paperiasiat. Koiran kanssa lenkkeillään joka päivä luonnossa, se on minulle erittäin tärkeä pään nollaaminen. Lasten kanssa vaihdellaan kuulumisia näinä aikoina enimmäkseen puhelimessa, mutta pyritään tapaamaankin niin usein kuin mahdollista, lautapeli-illat heidän kanssaan on kivoja. Ystävät ovat henkireikä ja näin korona-aikana tapaillaan enimmäkseen ulkoilun merkeissä. Odotan kesää ja toivon, että tanssilavat aukeavat, saan ommeltua uusia kesämekkoja ja pääsen tanssimaan jalat kipeiksi!

Verkkosivut: jalkahoitolasarihannele.fi

Facebook: www.facebook.com/jalkahoitopalokka

Instagram: www.instagram.com/jalkahoitolasarihannele