Jos olet Suomen Hoitolatukun asiakas niin kirjaudu sisään tästä.

Laitteet ja laitehoidot

Ale
Megapulse 8+

Megapulse 8+

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Ollut esittelykappaleena. Megapulsen kahdeksannen sukupolven monitoimiset valoimpulssilaitteet (IPL, Intense Pulse Light) toimivat aivan uudella tavalla, ns simmering teknologia mahdollistaa nopeammat ja tasaisemmat pulssit, joiden avulla saamme johdettua enemmän energiaa juuri sinne, minne haluamme. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme vähemmillä hoidolla ja vähemmällä kivulla parempia tuloksia. Myös käyttökustannukset ovat alemmat kuin missään aiemmissa laitteissa. Megapulse 8:n uuden teknologian avulla valon (eli energian) imeytyminen on tehokkaampaa ja täsmällisempää kuin koskaan ennen. Voisi ajatella, että edellisten sukupolvien pulssi “räiskähtää iholla”, ja siitä “lentää energiaa” ympäri huonetta, tämä tietysti sattuu ja vähentää tehoa! -10C Super Cooling Function. Hoitopään safiirikristalli voidaan nopeasti viilentää jopa -13 asteeseen. Tämän avulla hoidot ovat huomattavasti miellyttävämpiä ja kivuttomampia. Lisäksi tämän avulla voidaan tehdä cryo-kiinteytyshoitoja. Uudenlaisen muotoilun, pienen ja kevyen käsikappaleen ansiosta IPL-hoidot ovat mukavampia ja nopeampia tehdä kuin koskaan ennen. Ylivertainen takuu, käsikappaleelle ja lampulle 3 500 000 laukauksen takuu. Tämä on 100-350 kertaa enemmän kuin edellisten sukupolvien laitteilla. Optimoitu simmering pulssi teknologia 8 tuuman värikosketusnäyttö Safiirikristalli Aallonpituus 610-1200nm Hoitopään koko 50mm x 10 mm  Maksimienergia 90 J 3 eri työskentelymoodia: OPT, HR ja SR Vesijäähdytys ja peltier puolijohde jäähdytys AV220+/-10%,50Hz+/-1Hz Mitat 400x360x1030 mm
Lue lisää
Ale
Megapulse 8

Megapulse 8

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Esittelylaite, käytetty 8400 laukausta.  Megapulsen kahdeksannen sukupolven monitoimiset valoimpulssilaitteet (IPL, Intense Pulse Light) toimivat aivan uudella tavalla, ns simmering teknologia mahdollistaa nopeammat ja tasaisemmat pulssit, joiden avulla saamme johdettua enemmän energiaa juuri sinne, minne haluamme. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme vähemmillä hoidolla ja vähemmällä kivulla parempia tuloksia. Myös käyttökustannukset ovat alemmat kuin missään aiemmissa laitteissa. Megapulse 8:n uuden teknologian avulla valon (eli energian) imeytyminen on tehokkaampaa ja täsmällisempää kuin koskaan ennen. Voisi ajatella, että edellisten sukupolvien pulssi “räiskähtää iholla”, ja siitä “lentää energiaa” ympäri huonetta, tämä tietysti sattuu, ja vähentää tehoa! -10C Super Cooling Function. Hoitopään safiirikristalli voidaan nopeasti viilentää jopa -13 asteeseen. Tämän avulla hoidot ovat huomattavasti miellyttävämpiä ja kivuttomampia. Lisäksi tämän avulla voidaan tehdä cryo-kiinteytyshoitoja. Uudenlaisen muotoilun, pienen ja kevyen käsikappaleen ansiosta IPL-hoidot ovat mukavampia ja nopeampia tehdä kuin koskaan ennen. Ylivertainen takuu, käsikappaleelle ja lampulle 3 500 000 laukauksen takuu. Tämä on 100-350 kertaa enemmän kuin edellisten sukupolvien laitteilla. Optimoitu simmering pulssi teknologia 8 tuuman värikosketusnäyttö Safiirikristalli Aallonpituus 610-1200nm Hoitopään koko 50mm x 10 mm  Maksimienergia 90 J 3 eri työskentelymoodia: OPT, HR ja SR Vesijäähdytys ja peltier puolijohde jäähdytys AV220+/-10%,50Hz+/-1Hz Mitat 510x330x250mm
Lue lisää
  • Helppokäyttöinen
  • Tarkka työskentelyjälki
  • Kevyt käsikappale
Scandinavian Skin Top designer pigmentointilaite

Scandinavian Skin Top designer pigmentointilaite

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Helppo ja tyylikäs muotoilu ja huipputekniikka yhdistyvät Skandinavian Skin Top Designer 2.0:ssa. Helppokäyttöinen ja selkeä laite, jolla tehdään huipputarkkaa jälkeä. Erittäin kevyen käsikappaleen hygieniajärjestelmä takaa, että Scandinavian Skin Top Designer 2.0 tarvitsee vain vähän puhdistusta miedolla desinfiointiaineella. Top Designer 2.0:n nopeusalue on 100-200, ja se kattaa kaikki vaaditut hoidot. Nopeuden säätö tehdään yksinkertaisesti painamalla + tai – painiketta. Kestopigmentointi sopii mm: – huulten- ja silmänrajauksiin sekä sävyttämiseen – hiusten ja kulmien uudelleen muotoiluun – kauneuspilkun muodostamiseen – luomivärien kestopigmentointiin Scandinavian Skin Top Designerin avulla voit tehdä paljon enemmän kuin pigmentointia. Pysyvä meikki korostaa kaikkien parhaita ominaisuuksia tavalla, jota ei aikaisemmin olisi voitu edes kuvitella. Yhdellä koneella voit lääketieteellisen, korjaavan pigmentoinnin lisäksi muotoilla kulmakarvat, täydelliset huulet, upeat luomet tai loihtia luonnollisen näköisiä hiusnystyjä. Skandinavian Skin pigmentit ovat korkealaatuisia ja kestävät pidempään ihossa. Laaja valikoima värejä sopii kaikille ihotyypeille ja ihon väreille. Meillä on myös laaja valikoima erilaisia ​​neuloja, jotka sopivat kaikkiin tekniikoihin sekä huippuluokan rulla, joka on suunniteltu erityisesti karvatupen simulointiin! Kosmeettinen tatuointi sopii mm: – valkopälven uudelleen pigmentointiin – arpien ja ihon pienten virheiden peittämiseen – nännipihan rekonstruktioon – hiusrajan siirtämiseen
Lue lisää
  • Mallikappale
  • Ladattava kuivapora
  • Digitaalinen näyttö
  • Kätevä kotikäynneille 
Ale
Viva-Mate G5 ladattava kuivapora

Viva-Mate G5 ladattava kuivapora

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Mallikappale. Tuote on testattu toimivaksi Hoitolatukun huollossa. Outlet -tuotteissa ei takuuta eikä palautusoikeutta. Pieni, mutta voimakas ladattava kuivapora. Digitaalinen näyttö ja kytkimet käyttöpaneelissa, paneeli on helppo pitää puhtaana. Kätevä kotikäynneillä. Automaattiveitsi sopii tähän laitteeseen. Sopii jalkahoitoon tai rakennekynsille. – Käyttöaika noin 5h – Latausaika 2h – Hiiletön moottori – Autoklaavattava, irroitettava käsikappaleen etuosa – Kierronopeudensäätö 3000-30 000rmp – Digitaalinäyttö kierrosnopeudelle – Suunnanvaihto – Pöytäyksikön paino 400g – Pöytäyksikön koko: leveys 72 mm x pituus 132 mm ja korkeus 36 mm – Käsikappaleen pituus 160 mm
Lue lisää
  • Tehokkaita hoitotuloksia
  • Veitsetön hoitomuoto 
Scandinavian Skin 5D Hifu

Scandinavian Skin 5D Hifu

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
5D HIFU (High Intensity Focused Ultrasound) on veitsetön, ei-invasiivinen hoitomuoto, jonka avulla saadaan tehtyä kulmakarvojen kohotusta, korjata leukalinjaa, madaltaa nasolabiaalijuonteita, tehdä silmänympäryshoitoja ja ylipäätään kiristää ihoa ja parantaa sen rakennetta. Keskittynyt akustinen ultraäänienergia koaguloituu täsmälleen haluttuun syvyyteen käynnistäen elimistön oman traumankorjausmekanismin, johon liittyy huomattava kollageeni- ja elastaanituotannon korostuminen. Tämä korjaa ja kiristää ihoa vielä 6–8 viikkoa hoidon jälkeen. Hoidon jälkeen on odotettavissa vain pientä punotusta, joka sekin laskee huomattavan nopeasti. Tulokset voivat pysyä jopa 18 kuukautta. HIFU on hyvä ratkaisu ihon velttouden ja ryppyjen hoitoon. Sitä voidaan käyttää myös yhdessä muiden hoitomenetelmien yhteydessä (esimerkiksi RF ja elektroporaatiohoidot Dual Injektorilla). Edistyneen huipputeknologian antamien mahdollisuuksien myötä täsmällisellä ultraäänen kohdistamisella syvälle ihon dermis- ja SMAS-kerroksiin saadaan aikaan jopa tuhansia pieniä tehopisteitä, jotka aktivoivat kollageenisäikeiden ja elastaanin välitöntä kiristymistä, sekä aktivoivat niiden luontaista tuotantoa pitkäkestoisesti. HIFU vaikuttaa suoraan dermikseen ja SMAS-kerroksiin aktivoiden ihon toimintaa, joka näkyy ryppyjen pienenemisenä. HIFU hoidon tulokset ovat usein jopa välittömiä, joskin hoidon lopulliset vaikutukset näkyvät usein vasta kuukausien kuluttua hoidon teon jälkeen. Hoitotulokset ovat myös erittäin pitkäkestoisia, jo yhden hoitokerran tulokset pysyvät jopa vuosia. 5D HIFU ei polta tai kuumenna ihon pintaa. Hoidon kontraindikaatiot: Sydämen tahdistin tai vastaava elimistössä oleva elektroninen laite Raskaus Suun kautta nautittu isotretinonilääkitys Täyteainehoidot tai implantit kasvoissa Sydänsairaudet tai kilpirauhassairaudet Rikkoontunut iho tai ihosairaudet Avohaavat tai leikkaushaavat, jotka eivät ole täysin parantuneita Epilepsia, syöpäsairaudet. Mikäli et ole varma sopiiko hoito asiakkaalle, pyydä asiakasta tarkistamaan se hoitavalta lääkäriltä ja noudata lääkärin ohjeita. Kysy lisää laitteesta tai koulutuksesta asiakaspalvelustamme soittamalla: 02 21 22 200 tai sähköpostilla: info@hoitolatukku.fi Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200
Lue lisää
  • Kiinteytykseen
  • Arpien hoitoon
  • Lisää kollageenin tuotantoa 
CUBE MESO RF-mikroneulain

CUBE MESO RF-mikroneulain

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
CUBE MESO-RF on helppokäyttöinen ja tehokas laite, jossa yhdistyy mikroneulauksen ja radiofrekvenssihoitojen parhaat puolet.  RF-mikroneulaus lisää monopolaarisen radiofrekvenssin energian perinteiseen mikroneulaukseen. RF-energia johdetaan kudokseen erittäin ohuiden neulojen avulla. Perinteisen, mikroneulauksella ihon pintaan aiheutetun “trauman” lisäksi radiofrekvenssi edistää ihon kiristymistä sekä napakoitumista ja parantaa arpikudosta. RF-energia lämmittää ihon sisempiä kerroksia, jolloin kollageenin ja elastiinin tuotanto lisääntyy, samalla kun ihossa oleva oleva kollageeni virkistyy ja aktivoituu. RF-mikroneulaus sopii lähes kaikille asiakkaille ja ihotyypeille. Hoito on nopeaa ja iho rauhoittuu sen jälkeen pikaisesti, eli toipumisaikaa tai puudutteita ei tarvita. Hoidon aikana ihossa voi tuntua pientä pistelyä ja lämpöä, mutta prosessi on kokonaisuudessaan lähes kivuton.Hoidon ansiosta ihon yleiskunto paranee, kollageenin tuotanto lisääntyy, ihon väri tasoittuu ja aktiivisia ainesosia saadaan vietyä ihoon tehokkaammin. RF-Meso on ehdottomasti tarkin mikroneulausmenetelmä, jonka avulla tiedät, miten syvälle neulat menevät. Syvyyden vaihtaminen kesken hoidon eri hoitoalueille on helppoa.  Käyttökohteet: ihon kiinteytys ihon rakenteen ja värin paraneminen arvet, kuten kuoppa- ja aknearvet kollageeni- ja elastaanituotannon kiihtyminen veltostunut iho pienet pintarypyt ja juonteet liikapigmentoituminen, maksaläiskät ja ikäläiskät kosteusköyhä iho laajentuneet ihohuokoset Takuu 12kk. Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200
Lue lisää
  • Sisältää koulutuksen
  • Kysy lisää RoyalCosmed Oy 045 128 0714
  • Myös Hoitolatukun rahoituksella!
PLASMA PEN BY LOUISE WALSH

PLASMA PEN BY LOUISE WALSH

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
LWI advanced koulutuksessa opit erityisesti vartalon arpien ja luomien hoidosta.Koulutus on OCN kreditoitu UK normien mukaisesti.Sama koulutusohjelma koulutetaan maailmanlaajuisesti sekä kosmetologeille ja sairaanhoitajille.  KOULUTUKSEN SISÄLTÖ PlasmaPen -esittely Tekniikat Spray Hyperpigmentaatio Raskausarvet RasvaluometLuomet Tekniikkaharjoittelu Kontraindikaatiot Hoitosuunnittelu ja hinnoittelu Mallille harjoittelu Kysymykset & vastaukset Sertifiointi PlasmaPen by Louise Walsh kynää käytetään maailmanlaajuisesti sekä salongeissa, että medikaalipuolella. Plasmakynämme toimii verkkovirralla, joten työn jälki pysyy tasalaatuisena hoidon kestosta riippumatta. Se on valmistettu Saksassa ja on CE-sertifioitu. Plasmapen tarjoaa erilaisia hoitoja kuten arpikorjausta, ihon kiinteytystä ja luomien ja syylien poistoa. Laitteemme on suunniteltu ja valmistettu loppuasiakasta silmällä pitäen, mikä varmistaa sujuvan hoitoprosessin. Hoitolatukun rahoituksella noin 150 €/ kk. Kysy lisää 02- 21 22 200. MITÄ ON PLASMA? Plasmasalama syntyy, kun Ihon kosteus yhdessä energian ja hapen kanssa muodostaa höyrystymispisteen tuottaen ns. plasmaa, joka välittömästi supistaa ja kiinteyttää ihoa. Plasmasalamasta ihon pintaan muodostuu lämpöpiste, joka vapauttaa lämpöä syvemmälle ihoon, aina dermikseen saakka. Tämä käynnistää ihon luonnollisen kiinteytymisreaktion, joka jatkuu kuukausia itse hoidon jälkeen. MIKÄ ON PLASMAPEN HOITO? Hoidossa muodostetaan iholle pieniä mikrotraumoja plasmalla. Laitteen hoitopää ei kosketa ihoa vaan trauman tekee plasmasalama. Tämä mikrotrauma stimuloi uutta kollageenia ja auttaa aktivoimaan kasvu-tekijöitä, eli fibroblasteja Iholle. Hoidon jälkeen jäljet näkyvät iholla n. 5-10 päivää, jonka jälkeen iho jatkaa vielä uudistumista ja kiinteytymistä jopa 12-viikkoa. Hoito on turvallinen, vähäriskinen ihokudokselle sekä lähes kivuton. Plasmalla voidaan poistaa iholta mm. raskausarpia, maksaläiskiä sekä kiristää huomattavasti kasvojen, kaulan ja vartalon ihoa. Sillä voidaan tehdä myös ihoa erittäin tehokkaasti uudistavia spray-hoitoja kasvojen alueelle. Jos olet kosmetologi tai sairaanhoitoalan ammattilainen,suosittelen tätä hoitomuotoa lisäpalveluksi salonkiisi. HUOM! PLASMAPEN BY LWI- KOULUTUS ON TARKOITETTU VAIN SALONGISSA/HOITOLASSA TYÖSKENTELEVILLE TAI ALALLA ALOITTAMASSA OLEVILLE HENKILÖILLE. Koulutuksemme jakautuu 3 osaan eli koulutuksemme alkaa n. kaksi viikkoa ennen ilmoitettua lähipäivää. • Materiaalin lähetys • Materiaalin läpikäynti Online ja plasma pisteytys harjoitukset • Lähipäivä Sairaanhoitajan kanssa jossa pääsette tekemään useampaa mallia Sisältääkö tuotteita: KYLLÄ, koulutushinta sisältää tuotepaketin • Plasmakynä salkussa • 10 x plasmakynän steriili vaihtokärki • 1 x plasmakynän jälkihoitovoide • 1 x plasma kynä-teline • 1 x virtajohto • Koulutusmateriaali, joka lähetetään ennakkoon koulutukseen saapuville. Jo koulutettu? Aloitussalku pitää ostaa erikseen koulutuksen yhteyteen, vaikka olisi käynyt toisen valmistajan PlasmaPen-koulutuksen. Apu ja tuki Harjoittelun jälkeen tarjoamme (RoyalCosmed Oy) jatkuvaa etätukea. Voit ottaa yhteyttä johonkin kouluttajaamme tai toimistollemme. Tarjoamme tukea puhelimitse tai koulutuspaikassa sovitusti. Koulutus: • Tekniikat • Ennen – jälkeen kuvamateriaali • Tekniikkaharjoittelu • Ihon rakenne • Kontraindikaatiot • Hoitosuunnittelu ja hinnoittelu • Mallille harjoittelu • Kysymykset ja vastaukset Sertifiointi
Lue lisää
  • Hinta sisältää koulutuksen
  • Kysy lisää Royal Pink Oy 045 128 0714
  • Myös Hoitolatukun rahoituksella!
HyapenPro

HyapenPro

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
HUOM! HyapenPro – KOULUTUS ON TARKOITETTU VAIN KAUNEUDENHOITOALAN/ SAIRAANHOITOALAN AMMATTILAISILLE. HyapenPro kynää käytetään maailmanlaajuisesti sekä salongeissa, että medikaalipuolella. HyapenPro on valmistettu Saksassa ja on CE-sertifioitu, FDA:n rekisteröimä, OCN:n ja UCAS -testattu laite. HyapenPro on ensimmäinen markkinoilla oleva laite, jossa on syvyys-säätömahdollisuus. Sen ansiosta voit tehdä täyteainehoitoja turvallisesti. Hoitolatukun rahoituksella noin 125 €/ kk. Kysy lisää 02- 21 22 200. Kouluttajin toimii injektiosairaan-hoitajat, joilla on vuosien kokemus huulten täytöstä ja muotoilusta. KOULUTUS   Ryhmä 1.9 materiaalin lähetys   8.9 lähipäivä Cryo21  Helsinki Ryhmä 29.9 materiaalin lähetys 6.10 lähipäivä Cryo21 Helsinki Ryhmä 3.11 materiaalin lähetys 10.11 lähipäivä Cryo21 Helsinki   Tekniikka HyapenPro kynää käytetään maailmanlaajuisesti sekä salongeissa, että medikaalipuolella. HyapenPro on valmistettu Saksassa ja on CE-sertifioitu, FDA:n rekisteröimä, OCN:n ja UCAS -testattu laite. HyapenPro on ensimmäinen markkinoilla oleva laite, jossa on syvyyssäätömahdollisuus. Sen ansiosta voit tehdä täyteainehoitoja turvallisesti. Järjestämme (Royal Pink Oy) suomenkielisiä koulutuksia: Kouluttajana Sairaanhoitaja Satu Merivirta. Peruskoulutuksessa harjoittelemme huulten turvallisen täytön ja muotoilun sairaanhoitajamme ohjaamana. Koulutuksemme jakautuu 2 osaan. Materiaalin lähetys Materiaalin läpikäynti Sairaanhoitajan kanssa jossa pääsette tekemään/näkemään useat erilaiset täytöt   Sisältääkö tuotteita: KYLLÄ. Aloituspaketin ostaneille kuuluu kattava HyapenPro salkku, jolla pääset helposti alkuun. Salkku sisältää: Hyapen Pro- kynä Hopeinen salkku 2 ml Crystal HYDRO PLUS 5 kpl steriilejä hoitokärkiä. 12 kk valmistaja takuu (alkaen laitteen ostopäivästä) Jo koulutettu? Vaikka olisit käynyt koulutuksen aikaisemmin, vaadimme HyapenPro-  koulutuksen pohjalle ennen kynän ostoa. Apu ja tuki Harjoittelun jälkeen tarjoamme (Royal Pink Oy) jatkuvaa etätukea – voit ottaa yhteyttä kouluttajaasi tai toimistollemme. Tarjoamme harjoittelijoillemme tukea puhelimitse tai koulutuspaikassa sovitusti. Sertifiointi: Saat Sertifikaatin välittömästi koulutuspäivän päätyttyä. Kaikki sertifikaatit ovat linketettynä laitteeseen ja tilataan suoraan uk:sta. KURSSIT 1-PÄIVÄ klo 10.00-16.00 KOULUTUS SISÄLTÄÄ: HyapenPro-hoitomenettely Asiakaskonsultaatio huulien eri muodot Hyaluron HyapenPro – tekniika Hygienia ja turvallisuus Kontraindikaatiot Anatomia ja fysiologia
Lue lisää
Take Away Laser 980nm

Take Away Laser 980nm

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
980 nm Diodi-laser näkyvien verisuonien hoitoon. Poistaa hämähäkkisuonet nopeasti, kuvittomasti ja ilman toipumisaikaa. Diodilaserin tuottama 980 nm taajuinen valo penetroituu ihon lävitse verisuonten hemogolobiiniin, joka koaguloituu lasersäteen valon muodostaman lämmön vaikutuksesta. Koaguloitunut hemoglobiini tukkii verisuonen, jonka jälkeen suoni kutistuu, luhistuu ja muuttuu lopulta näkymättömäksi. Tekniset tiedot: -Teho: 0.2-10W (jatkuva teho) tai 0.2-10 J (pulssiteho) -Lasersäteen tyyppi: jatkuva tai pulssi -Lasersäteen johtaminen: Optinen valokuitu -Pulssin kesto: 15ms-300ms, portaittain 15ms välein -Taajuus 1-66Hz MYYDÄÄN VAIN TERVEYDENHUOLLON TILOISSA KÄYTETTÄVÄKSI. Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200
Lue lisää
  • Lymfahoidot
  • Kipuhoidot
  • Lihasten rentoutushoidot
Physical -värähtelyhierontalaite

Physical -värähtelyhierontalaite

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Värähtelyterapia koostuu sarjasta matalataajuista värähtelyä ja sitä käytetään erilaisten hoitopäiden avulla. Hoitopäiden liikuttelu keholla määritellyn taajuuden ja voimakkuuden mukaisesti saa aikaan vaikutuksia sekä ihon pinnalla että sen syvemmissä kerroksissa. Vaikutukset: – Ihon kerrosten läpäisevyys paranee (aktiiviaineet imeytyvät paremmin) – Kudosten liikkuvuus lisääntyy (kudosten aineenvaihdunta paranee) – Iho kirkastuu ja puhdistuu – Kudokset uusiutuvat nopeammin – Lihasten kimmoisuus lisääntyy – Iho ja lihassolut stimuloituvat – Aineenvaihdunta vilkastuu Indikaatioita: – Ihon valmistelu vastaanottamaan suoritettavaa hoitoa (esim kuorinta). – Suoritettavan hoidon tehostaminen (kiinteyttäminen, laihdutus…) – Rentouttava hieronta – Aineenvaihdunnan vilkastuttaminen ja kehon epäpuhtauksien eliminoiminen (esim väsyneet jalat) – Erilaiset laihdutushoidot (kiinteytys, vartalonmuokkaus)
Lue lisää
Ale
LymphaTouch Therapy Set

LymphaTouch Therapy Set

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Esim. 207 €/kk, 3 vuoden sopimuksella. LymphaTouch Therapy Set on täysin uusittu versio edeltävästä Physio Touch -laitteesta. LymphaTouch hyödyntää alipainetta ja mekaanista värähtelyä, joilla voidaan tehokkaasti aktivoida kehon lymfa- eli imunestejärjestelmää sekä venyttää faskia- ja kudosrakenteita. Laitteessa on entistä herkempi kosketusnäyttö, josta erilaisten toimintojen valitseminen käy helposti. LymphaTouch-laitteessa on manuaalivalikon lisäksi myös useita automaattiohjelmia, joilla hoidon tekeminen on erittäin kätevää. LymphaTouch -laite on hygieenisempi kuin ennen: Suulakkeeseen vaihdetaan uusi filtteri jokaisen hoidon jälkeen. Laite tunnistaa automaattisesti filtterin, eikä käynnisty ellei se ole paikoillaan. LymphaTouch Therapy Set -paketti sisältää: – Neljä kappaletta eri kokoisia suulakkeita: 35mm, 50mm, 60mm, 80mm. – Kätevän kantolaukun. – Pyörillä liikuteltavan telineen. – 100kpl filttereitä. Laitteeseen on saatavilla erikseen myös erityisesti kasvojen alueen hoitoihin tarkoitettu 10mm suulake. LymphaTouch on CE-merkitty lääkinnällinen laite. ALIPAINE JALKOJENHOIDOSSA: – Tehokas ja kivuton. – Ei vaurioita kudoksia. – Hoitaa hellävaraisesti turvotuksen, säärihaavojen ja arpeutuneen kudoksen aiheuttamia vaurioita. – Peitinkalvon kireydestä johtuvan tulehduksen eli plantaarifaskiitin hoitoon. ALIPAINE KAUNEUDENHOIDOSSA: – Tehokas ja kivuton menetelmä muokata vartalon ongelmakohtia. – Vilkastuttaa selluliittisen ja arpeutuneen kudoksen aiheuttamaa hidasta aineenvaihduntaa. – Nopeuttaa elimistölle haitallisten proteiinien, rasvojen ja kuolleiden solujen poistumista. – Aktivoi kollageenin tuotantoa. – Ihon kimmoisuus ja viskositeetti paranevat. – Pitkäaikaisia tuloksia.
Lue lisää
  • Iso amme
  • Vesihierontaominaisuuksilla
Niagara poreallas

Niagara poreallas

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Laadukas ammattilaisen poreamme monipuolisin vesihierontaominaisuuksiin. Suunniteltu tekemään helpoksi erilaisten vedenalaisten hoitojen tekeminen. – 470 L kylpyamme – käsisuihkutoiminto – ilmakuplahieronta – 8 suutinta jaloille, 6 sivuilla – väriterapia – nopea altaan täyttäminen ja tyhjentyminen – otsonipuhdistusjärjestelmä
Lue lisää
  • Spa-hoitoihin
  • 225 L poreamme lisäominaisuuksilla
Medic -sukkula

Medic -sukkula

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Atlantic Spa-sukkula on näyttävä ja helppokäyttöinen. Se on suunniteltu erityisesti kauneus-ja Day Spa-hoitoloihin. Sukkulan avulla voit täydentää ja yhdistellä eri hoitoja. Medic-sukkulassa olevat terapiamuodot: infrapunasauna, höyrysauna, aromaterapia, väriterapia, vichy suihku, värinähieronta. Sukkulassa on lisäksi 225 L amme, josta löytyvät suuttimet porekylvylle, vesihieronnalle sekä ilmakuplahieronnalle. Sukkulan kansi aukeaa päädystä, jolloin jää paremmin liikkumatilaa sekä hoitajalle että asiakkaalle. Sukkulan vakiotoimitukseen kuuluvat myös integroidut vesitiiviit kaiuttimet sekä cd-soitin. – puhdistaa, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa – stimuloi verenkiertoa sekä lymfaattisen järjestelmän toimintaa – vähentää selluliittia ja kuluttaa kaloreita – lievittää stressiä – puhdistaa ja stimuloi hengitysteitä-ja elimiä – rentouttaa ja rauhoittaa sekä kehoa että mieltä – lievittää tehokkaasti kipuja nivelissä, lihaksissa ja pehmytkudoksissa
Lue lisää
  • Poistuva tuote!
Ale
Natural Sun -rusketuslaite

Natural Sun -rusketuslaite

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Poistuva tuote. Natural Sun -rusketuslaite + 1 l rusketusaine kaupanpäälle! Huipputehokas ja nopea. Laitteen nopeutta voi säätää: kuusi nopeutta. Sisältää: Rusketuslaitteen 2 käsikappaletta 2 varasäiliöpurkkia värille 1L rusketuainetta
Lue lisää
  • Poistuva tuote 
NSI Portable 9 Watt - 220 V

NSI Portable 9 Watt – 220 V

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Poistuva tuote. Pieni UV-lamppu vain kirkkaille vähän pigmenttiä sisältäville uv-geeleille, sopii akryylitekijälle päällys/kiiltogeelin kovettamiseen.
Lue lisää
Megapulse 8+

Megapulse 8+

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Esim. 306 e /kk, 3 vuoden sopimuksella.  Megapulsen kahdeksannen sukupolven monitoimiset valoimpulssilaitteet (IPL, Intense Pulse Light) toimivat aivan uudella tavalla, ns simmering teknologia mahdollistaa nopeammat ja tasaisemmat pulssit, joiden avulla saamme johdettua enemmän energiaa juuri sinne, mine haluamme. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme vähemmillä hoidolla ja vähemmällä kivulla parempia tuloksia. Myös käyttökustannukset ovat alemmat kuin missään aiemmissa laitteissa. Megapulse 8:n uuden teknologian avulla valon (eli energian) imeytyminen on tehokkaampaa ja täsmällisempää kuin koskaan ennen. Voisi ajatella, että edellisten sukupolvien pulssi “räiskähtää iholla”, ja siitä “lentää energiaa” ympäri huonetta, tämä tietysti sattuu, ja vähentää tehoa! -10C Super Cooling Function Hoitopään safiirikristalli voidaan nopeasti viilentää jopa -13 asteeseen. Tämän avulla hoidot ovat huomattaavasti miellyttävämpiä ja kivuttomampia. Lisäksi tämän avulla voidaan tehdä cryo kiinteytyshoitoja. Uudenlaisen muotoilun, pienen ja kevyen käsikappaleen ansiosta IPL hoidot ovat mukavampia ja nopeampia tehdä kuin koskaan ennen. Ylivertainen takuu, käsikappaleelle ja lampulle 3 500 000 laukauksen takuu. Tämä on 100-350 kertaa enemmän kuin edellisten sukupolvien laitteilla.
Lue lisää
  • Nopeat ja tasaiset pulssit
Megapulse 8

Megapulse 8

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla. https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200 Megapulsen kahdeksannen sukupolven monitoimiset valoimpulssilaitteet (IPL, Intense Pulse Light) toimivat aivan uudella tavalla, ns simmering teknologia mahdollistaa nopeammat ja tasaisemmat pulssit, joiden avulla saamme johdettua enemmän energiaa juuri sinne, mine haluamme. Tämä tarkoittaa sitä, että saamme vähemmillä hoidolla ja vähemmällä kivulla parempia tuloksia. Myös käyttökustannukset ovat alemmat kuin missään aiemmissa laitteissa. Megapulse 8:n uuden teknologian avulla valon (eli energian) imeytyminen on tehokkaampaa ja täsmällisempää kuin koskaan ennen. Voisi ajatella, että edellisten sukupolvien pulssi “räiskähtää iholla”, ja siitä “lentää energiaa” ympäri huonetta, tämä tietysti sattuu, ja vähentää tehoa! -10C Super Cooling Function Hoitopään safiirikristalli voidaan nopeasti viilentää jopa -13 asteeseen. Tämän avulla hoidot ovat huomattaavasti miellyttävämpiä ja kivuttomampia. Lisäksi tämän avulla voidaan tehdä cryo kiinteytyshoitoja. Uudenlaisen muotoilun, pienen ja kevyen käsikappaleen ansiosta IPL hoidot ovat mukavampia ja nopeampia tehdä kuin koskaan ennen. Ylivertainen takuu, käsikappaleelle ja lampulle 3 500 000 laukauksen takuu. Tämä on 100-350 kertaa enemmän kuin edellisten sukupolvien laitteilla.
Lue lisää
  • Heti näkyviä tuloksia
Elektrokoagulointilaite

Elektrokoagulointilaite

Kirjaudu sisään nähdäksesi hinnat
Koagulointilaitetta käytetään iho-ongelmien nopeaan poistamiseen. Koagulointi tarkoittaa toimenpidettä, joka aiheuttaa hyytymistä tai sakeutumista. Proteiinit jähmettyvät eli koaguloituvat lämmön vaikutuksesta. Lääketieteessä ja kosmetologiassa termiä käytetään kuvaamaan tapahtumaa, jossa verenvuoto tyrehdytetään tuhoamalla pieni kudosalue lämmöllä. Koagulaatio on turvallinen ja tehokas, ei-invasiivinen tapa poistaa monia epämiellyttäviä iho-ongelmia. Laajentuneisiin verisuoniin jumiin jäänyt veri yksinkertaisesti koaguloidaan, jolloin elimistön on helppo jatkokäsitellä se. Koagulaatiohoito soveltuu parhaiten laajentuneiden hiusverisuonten, fibroomien, varsiluomien sekä syylien poistamiseen. Hoito voi aiheuttaa pieniä rupia riippuen hoidettavasta alueesta ja laajuudesta. Erittäin hyviä tuloksia saavutetaan mm. jalkojen hämähäkkiverisuonten, kasvojen alueen yksittäisten suonten, sekä punoituksen hoidossa. Rahoita laitehankinta Hoitolatukun rahoituksella! Tarjoamme joustavaa ratkaisua yrityksenne hankinnoille. Voit vähentää vuokrakulut verotuksessa ja saat huippuluokan laitteet ja kalusteet edullisella kuukausimaksulla.https://www.hoitolatukku.fi/rahoitussopimus/ Soita ja kysy lisää: p. 02 212 2200
Lue lisää