LYMFA

• 

Manuaalisen lymfaterapian kehittivät 1930-luvulla tanskalainen biologi Emil Vodder ja hänen puolisonsa Estrid. Hoitomenetelmänä se tuli tunnetuksi ja hyväksytyksi vasta vuonna 1958 Saksassa Frankfurtin am Mainissa pidetyn kirurgikongressin yhteydessä, Emil Vodderin saatua kuulijansa vakuuttuneiksi menetelmän imunestekiertoa tehostavasta vaikutuksesta. Vodderin ansiosta imusuonijärjestelmää alettiin tutkia tietellisesti ja tätä tieteenalaa kutsutaan lymfologiaksi.

Imunestejärjestelmän eli lymfaattisen järjestelmän tehtävänä on auttaa säilyttämään oikea nestetasapaino kudoksissa ja veressä, puolustaa kehoa tauteja vastaan, varastoida proteiinia, poistaa bakteereita ja solujen kuona-aineita. Imunesteen kiertoa hidastavat muun muassa liikunnan puute, kylmyys, yksipuolinen rasitus, liika fyysinen rasitus, tulehdus, kiristävät vaatteet tai sairaudet.

Lymfaattinen järjestelmä koostuu imusuonista, jotka kuljettavat nestettä ympäri kehoa. Lymfaattisessa järjestelmässä ei ole sydämen kaltaista ”pumppua”, joka saisi imunesteen liikkeelle , vaan lymfanesteen siirtymiseen vaikuttavat lymfangionit. Yksittäinen Lymfangioni on vain muutaman millimetrin mittainen segmentti. Nämä segmentit liittyvät toisiinsa helminauhamaisesti avautuvien ja sulkeutuvien läppien kautta. Segmentin saavuttaessa täyttymisasteensa, se supistuu työntäen imunesteen seuraavaan segmenttiin ja samalla segmentin alaosassa olevat läpät sulkeutuvat estäen imunestettä virtaamasta takaisin. Imunesteen kulkeutumiseen vaikuttavat lisäksi lihastoiminta (lihaspumppusysteemi) sekä hengityksen aiheuttama painevaihtelu rinta- ja vatsaontelon alueella.

• 

Imunesteeksi eli lymfaksi kutsutaan siis nestettä, joka siirtyy soluvälitilasta lymfakapilaareihin ja niiden kautta lymfasuoniin. Soluvälitilaan nestettä tulee suonensisäisen paineen siirtämänä verisuonikapillaarien valtimon puoleisesta päästä tuoden soluille ravintoaineita sekä happea. Vastaavasti näiden aineenvaihduntajätteet siirtyvät soluista välitilaan. Soluvälitilaan kertyneestä nesteestä n. 90 % poistuu laskimonpuoleisten verisuonikapillaarien kautta. Loput n. 10 % soluvälitilasta poistettavasta nesteestä jää lymfakapillaarien poiskuljetettavaksi. Tämä neste koostuu mm. vedestä, rasvasta ja valkuaisaineista. Valkuaisaineet muodostuvat suurimolekyylisistä plasmaproteiineista, eivätkä siksi pysty imeytymään laskimokapillaareihin.Lymfakapillaareista imuneste kulkeutuu lymfasuonia pitkin lymfasolmukkeisiin, joissa imunesteestä suodatetaan vanhentuneita soluja sekä elimistöön kulkeutuneita vieraita aineita, kuten bakteerit ja virukset. Lymfasolmukkeissa sijaitsee runsaasti elimistön terveyttä puolustavia vastaaineita, makrofagi- jalymfosyyttisoluja, joilla on tärkeä merkitys elimistön immuunijärjestelmässä.Verenkiertoon imuneste palautuu solislaskimoiden kautta vähän ennen sydämen oikeata eteistä.

Yleensä soluvälitilaan tulevan ja sieltä poistuvan nesteen välillä on tasapainoinen tilanne, mutta jos tämä tasapaino häiriintyy alkaa soluvälitilaan kertymään nestettä, joka ilmenee turvotuksena. Pääasiallisesti turvotusta on kahdenlaista: valkuaisainepitoinen tai valkuaisainevähäinen turvotus. Valkuaisainevähäistä turvotusta saattaa tulla esim. laskimosuonten vajaatoiminnan tai aktiivisen hyperemian seurauksena. Kuitenkin lymfasuoniston ollessa kunnossa, pystyy se lisäämään kuljetuskapasiteettiaan ja hoitamaan plasmaproteiinien poiskuljetuksen.

Mikäli lymfasuonien toiminta on häiriintynyt eikä plasmaproteiineja saada kuljetettua pois soluvälitilasta,kehittyy valkuaisainepitoista turvotusta (lymfaödeema). Yleisesti syynä on jokin mekaaninen este lymfatiehyeissä. Mekaanisen esteen syyt voi olla primäärejä (imusuoniston synnynnäinen kehityshäiriö) tai sekundaareja (imusolmukkeiden poisto ja sädetys, laajat imusuonistoa vahingoittaneet muut operaatiot, traumat tai toistuneet infektiot; yleensä erysipelas eli ruusu). Lymfaödeema on alueellinen, mutta krooninen sekä useimmissa tapauksissa etenevä sairaus, jonka ainoa toimiva hoito on lymfaterapia. Diureeteilla saadaan poistettua kehosta vettä, mutta ei valkuaisaineproteiineja. Lymfaödeema asiakas saa lymfaterapeutilta tarkat ohjeet ihon hoidosta merkittävästi kohonneen infektioriskin vuoksi sekä ohjausta ja opetusta lihaspumpputominnan aktivointiin.

Lymfaterapian tärkein tavoite on poistaa soluvälitilaan kertyneitä plasmaproteiineja, elvyttää kehon imunestekiertoa ja vähentää turvotusta. Tämä voidaan tehdä aktivoimalla lymfasuoniston omaa motoriikkaa tai käyttämällä erilaisia kiertoteitä nesteen poiskuljettamiseksi turvonneelta alueelta sekä näitä kahta menetelmää yhdistellen. Tarvittaessa lymfahoitoa tehdään koneellisesti.Hyvän hoitotuloksen saavuttaminen edellyttää, että lymfahoitaja on tarkasti selvillä imusuonijärjestelmän anatomiasta. Lymfaterapian tukihoitona voidaan käyttää liikehoitoja, lymfateippausta sekä kompressiosidoksia ja -tuotteita.

Lymfahieronta on yleensä manuaalisesti suoritettua hellävaraista ympyrämäistä, hankausotteen kaltaista tai pumppaavaa liikettä, jossa paine on imunesteen virtauksen suuntainen ja liike etenee kohti pääimusolmukkeita. Lymfahieronnan tarkoituksena on tehostaa imunesteen virtausta ja kuona-aineiden poistumista. Sitä käytetään turvotuksen hoidon lisäksi urheiluvammojen hoitoon sekä poistamaan maitohappoa ja muita liiallisen liikunnan synnyttämiä kuona-aineita. Vamma-alueen lymfahieronta kiihdyttää imusuonten toimintaa, laukaisee, yleensä kivusta johtuvia, imusuonten kramppeja sekä estää verenpurkauksien sidekudostumista. Lymfahieronnalla voidaan myös vähentää arven muodostumisessa tavallisesti syntyvien kiinnikkeiden muodostumista. Vamma-alueella tehtävä lymfahieronta ei saa tuntua kivuliaalta, oli vamman laatu minkälainen tahansa.

Lymfahieronta aloitetaan aktivoimalla kaulan alueen lymfasuonet ja –solmukkeet. Raajoissa lymfahieronta etenee järjestelmällisesti proksimaaliosasta distaaliseen. Neste siirty osa kerrallaan kohti nivustaipeen tai kainalon imusolmukkeita. Kohoasennolla saadaan tehostettua nesteen kulkua. Manuaalisessa lymfahieronnassa otteiden tekniikka, keveys ja pehmeys vaativat harjoittelu.

Kontraindikaatioita lymfahoidoille ovat mm. akuutti bakteerin tai viruksen aiheuttama tulehdus, flunssa, kuume, tuore laskimotukos, hoitovaiheessa oleva syöpä, akuutti ruusu, kilpirauhasen tai sydämen vajaatoiminta. Sydämen vajaatoiminnasta johtuvaa turvotusta ei tule hoitaa lymfahoidolla, sillä turvotusnesteen liikkeelle lähteminen lisäisi sydämen kuormitusta entisestään.